Toiminnan alku
Tarina sai alkunsa Joensuussa toiminimellä EA-Passi. Alusta asti keskiössä olivat ensiapu- ja turvallisuuskoulutukset.
Autamme suomalaisia työyhteisöjä rakentamaan turvallisempaa arkea
Suomen Työturva Oy on vuonna 2005 Joensuussa perustettu ensiapu- ja turvallisuuskoulutuksiin erikoistunut yritys, jonka keskeisin tavoite on tehdä työpaikoista turvallisempia kouluttamalla entistä osaavampaa henkilöstöä.
Tarjoamme sekä valmiita, että räätälöityjä koulutuskokonaisuuksia
yrityksille, julkisyhteisöille ja oppilaitoksille koko Suomessa.
Jokainen koulutus suunnitellaan asiakkaan tarpeiden mukaisesti,
jotta osallistujat saavat juuri heidän toimintaympäristöönsä
soveltuvat tiedot ja taidot.
Tavoitteenamme on varmistaa, että asiakkaillamme on ajantasaiset
valmiudet toimia oikein työpaikan erilaisissa tilanteissa.
Uskomme, että laadukas koulutus lisää merkittävästi työpaikan
turvallisuutta, vahvistaa toimintavarmuutta ja antaa rohkeutta
toimia silloin, kun sillä on eniten merkitystä.
Ensiapu- ja turvallisuuskoulutusta jo vuodesta 2005 lähtien.
Yrityksien, julkisyhteisöjen ja oppilaitoksien henkilöstöä ympäri Suomen.
Vastaamme tarjouspyyntöihin arkisin yhden vuorokauden sisällä.
Toimitusjohtaja Pasi Viitamäki on ensiavun ja terveystiedon kouluttaja (ETK) sekä kokenut tulityö- ja alkusammutuskouluttaja. Pitkä käytännön kokemus ensihoidon ja pelastustoimen tehtävistä tuo koulutuksiin vahvan käytännön näkökulman. Koulutuksissa korostuvat selkeys, käytännön harjoittelu ja aitojen tilanteiden ymmärtäminen.
Yritystoimintamme on kehittynyt vuosien varrella, mutta tavoitteemme on pysynyt samana: auttaa työyhteisöjä rakentamaan turvallisempaa arkea.
Tarina sai alkunsa Joensuussa toiminimellä EA-Passi. Alusta asti keskiössä olivat ensiapu- ja turvallisuuskoulutukset.
Liiketoiminnan kasvaessa siirryimme osakeyhtiömuotoon ja jatkoimme toimintaa Suomen Työturva Oy nimellä.
Palvelemme yrityksiä ja työyhteisöjä ensiapu- ja turvallisuuskoulutuksissa sekä autamme kehittämään työpaikkojen turvallisuusosaamista.
Etsittekö sopivaa ensiapu- tai turvallisuuskoulutusta
yrityksellenne? Kerro lyhyesti tarpeestanne, niin ehdotamme teille
sopivinta ratkaisua.
Vastaamme yleensä jo saman arkipäivän aikana.
✓ Maksuton tarjouspyyntö
✓ Koulutus räätälöidään tarpeiden
mukaan
✓ Yli 20 vuoden kokemus
kouluttajana
#
Käsittelemme tietojasi aina
tietosuojaselosteemme
mukaisesti.